Eilen näki etumuksen ja kohta kerhosta kotiuduttuaan näkee sitten takamuksenkin.

 

Ensin pyysin katsomaan ja kertomaan mikä on. Meni ihan hämilleen ja hoki vain Mario. Äiti se on Mario. Tiedätkö että sen vaatteen on tehty laavasta (en tiennyt). Ja tuijotti ja hymyili. Sitten aloin kysellä, että kukahan näistä tykkäisi. Hoki vain sitä Mariota. Siihen tuli sitten enempikin yleisöä ja kaikki tuijotti vain Hellämielistäni - muut kun tiesivät, että nämä nyt ihan oikeasti on tekeillä suutarin lapselle. Lopulta kysyin suoraan, että "Tykkäisitkös sinä näistä?". Tuijottaa minua sellainen epäuskoinen katse silmissään, eikä uskalla ääneen kysyä. Lopulta kerron, että "Sinulle ne on höpsö." =D Tuijottaa vaan ja lopulta menee näyttämään (karppi)lettuja paistavalle iskälle. Yrittäjä on luonnollisesti kybällä mukana ja kehuu ensin pöksyt hienoiksi ja sitten toteaa, että ei ne sinulle voi olla. Myyntiin ne on menossa. Kolme kertaa Hellämieliseni ravaa iskän ja minun väliä ja käy siis aina varmistamassa minulta, että meneekö ne kuitenkin myyntiin. Jos olisin halunnut vetää totaalisesti maton oman rakkaan lapseni jalkojen alta, niin tuossa olisi ollut The Tilaisuus. Mutta sydän itki pelkästä ajatuksesta. Se olisi oikeasti ollut sellainen pettymys, jonka tuo tapaus olisi muistanut loppuelämänsä - vaikkakin olisin vedättänyt vaikkapa vain sen sekunnin. =D Nuo on ihan Hellämieliseni pökät. Rakkaudella ja ajatuksella (ja pitkällä harkinta-ajalla) tehdyt.

Eilen selitti iskälle, että ylihuomenna saa ne yöksi jalkaan. Kertoi hyvin asiantuntevasti, että aamulla äiti piikittää vielä sienen peppuun ja sitten pesee. Kuivuminen ottaa sitten vuorokauden. Jos osaisi, niin laskisi varmaan tunteja.

Seuraavana piikitysjonossa odottelee erään lehmärintessan pöksyt kuvastansa ja puikoilla on jo hyvässä vaiheessa pienen peikkotyttösen pökät. Noiden jälkeen tulossa S-kokoista huutikseen.

Toissapäivänä juhlin laskiaispullilla ja eilen MLL:n tarjoamilla karkkisilla puntarin ymmärryskykyä. Näytti kauniisti lukemaa 69.9 kumpanakin aamuna ja että näytti kivalta. Tänä aamuna palasi tuttuun seiskaansa, mutta toivoa ilmeisesti on, että tuijotustaktiikka toimii.