Ensin vähän hempeillään koossa S. Lammas loikkimoi näissä pienen tyttösen pöksyissä ja nauttii elämästään. Mukavia kesämuistoja turkin kätköissä?

1252506338_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja kaveriksi huutikseen toiset pikkuriikkiset. Näihin putkahti kuvasia vähän kuin sieniä sateella.

1252506383_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1248688898_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensin mainosta tositärkeetä adressia. Toivottavasti teistä moni on sen jo löytänyt ja käynyt oman nimensä sinne taiteilemassa.

http://www.adressit.com/imetyksen-vertaistukipalvelut-paattymassa-vuodenvaihteessa 

Adressista löytyy enempi turinaa imetysblogissa.

Tämä oli vasta mainostustustus yksi. Seuraa no 2.

Isosiskoseni huolehti jälleen pikkusiskonsa hyvinvoinnista ja kehotti vaihtamaan norppasähköön.  Heidän laskunsa oli tippunut tuon toimen tuloksena. Tätä olen suunnitellut n. monta vuotta, mutta aina jäänyt tekemättä. Nyt kun tilit on tasattu oman sähköyhtiön kanssa (tällä kertaa ei jouduttu makusmieheksi, vaan saatiin takaisin enemmän, kun Meemeli tienaa villahousuillansa vuodessa. Sitä se on tuolla suuressa maailmassa - suurta), pitääkin tehdä seuraava siirto asian suhteen. Lopultakin, huonoa omaatuntoa olen asiasta kantanut jo kauan.

1248688898_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Meemeli pääsi perjantaina pitkästä aikaa OHJATTUUN joogaan, ja voi vide että oli tuon jälkeen rento Meemeli. Uusissa sfääreissä. *suosittelee tätäkin*

1248688898_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaikille imetystarinansa kanssani jakaneille suuri kiitos. Oli kiva lueskella muiden imetyselämästä. =)

Ja Emilialle tiedoksi, että Petro on edelleen kiinni emoaluksessaan - ei enää turboile (paino n. 2150g), mutta odotan, että hän alkaa kopinan sijaan kumista. =D Olen yrittänyt keskustella hänen kanssaa, ja mielestäni hokee kovasti "Siemennän siemennän!!!!" Eli odotellaan kuola valuen tuotoksia? =) Laitan heti tulemaan, kun hänet on puukotettu ja auki revitty.

1248688898_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Loppukevennykseksi vielä yksi kuva city-kissasta metsästysretkeltään.

1252506431_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Selkeästi luomunakki on LI-HAA. (tosin tuo kissa syö kyllä kiireenvilkkaa kaurapuuroakin, jos sattuu pääsemään lautasen lähettyville)

Kössi-kissa on nyt iso mies. Hän kävi maanantaina eläinlääkärissä kasvattajan pyynnöstä ja nyt (Hellämieliseni sanoin) "Siltä on leikattu ne pallukat pyllystä. Älä rettuuta sitä!!" Voi Kössi pieni, ollaan me kyllä hirvityksiä.

Eläinlääkäri oli kehunut Yrittäjän vauvan maasta taivaisiin (jossa se kyllä Iskänsä mielessä on ollut jo ennen lääkärikäyntiä). On kuulemma aivan huikea otus ja painaakin hienosti ja on itsevarma ja kaikkee. No, onhan se kieltämäti...