Esikoiseni syntyi 19.7.1996 ja jo tuolloin minulle oli päivänselvä juttu, että kestovaippoja käytetään. Tuolloin tosin homma oli niin alkutekijöissään, että kovin kummoisia systeemejä ei vielä ollut. Ja koska rakas internettini ei vielä oikein myöskään tiennyt ainakaan suomenkielellä asioista tarpeeksi, kestoiltiin me esikoisen kanssa päivisin kotioloissa ehken ensimmäiset 2-3kk. Sitten hän kasvoikin yli vaipoista ja seuraavaa kokoa ei edes kokeiltu - olihan katsokaas pissamääräkin lisineet niin paljon, että ei niihin enää olisi mitkään harsot pystyneet...

Pieni tonttutyttösemme näki päivänvalon 20.12.1997 ja hän sai nauttia kestoista suunnilleen saman aikaa kuin isoveljensäkin. Koska siskoni sai samoihin aikoihin lapsen, emme voineet lainata enää serkkulan vaippoja, vaan jouduimme hommaamaan omat. Kauheaa. Äitini kanssa ommeltiin jonkin sortin kuoria ja sisälle pakkasin harsoja. Myin muuten nuo kuoret (11kpl) ehken vuosi sitten ja sain niistä 20. Että kalliiksi tuli. Harsot ovat edelleen käytössä pyllypyyhkeinä sun muina. Ja nuo taidettiin muutes saada aikoinaan äitiyspakkauksista. Että kyllä harmittaa jälkikäteen moinen hörhöhöpötys.

Sitten pidettiin vähän taukoa vauvan värkkäilyissä ja hengiteltiin hetki. Kunnes kuume kävi liian kovaksi ja 5 ja ½ vuoden tauon jälkeen meille syntyi ihanainen poikavauva 5.8.03. Hän sai mahtavat vaippa-arsenaalit ja ehken voisin sanoa tuossa vaiheessa hurahtaneeni täysin. Ja joka vaipanvaihdon yhteydessä jaksoin kiitellä internettiä ja ihmetellä kuinka hän pyyteettömästi jaksaa jakaa tietoa ja vieläpä ihan ilmaiseksi! Kolmonen olikin kyllä melkoinen sekakäyttäjä (käytti satunnaisesti myös myrkkyvaippoja, eli oli ihan kirjaimellisestikin sekakäyttäjä). Oli harsoa, nauhavaippaa ja muotoonommeltua sisävaippaa jos jonkinnäköistä ja merkkistä. Kaikki oli syötävän söpöjä hänen päällään ja kaapissa myös. Kuorina käytettiin lähinnä PUL-kuoria, mutta sain minä parit hahtuvatkin hänelle aikaiseksi. Ne oli ne ihan ensimmäiset hahtuvat, joten aika - hmmm - erikoiset ne oli. Väri oli se pirteä perinteinen valkoinen ja mallina ruskovillan vihkosen ohje 1 muistaakseni. Mutta aika yllättävän hyvin nuo kyllä piti...!? Löysin kuitenkin teolliset villakuoret ja nuo otettiin yökuoriksi aikasta piankin. Ne oli semmoiset pomminvarmat. Mutta noihin omatekemiin en luottanut yökäytössä - siksipäs ei edes kokeiltu.

Ja sitten. Meidän viimeinen vauvamme ilmoitti tulostaan. Ja minä löysin Pikku Punatulkun. Ja heillä oli tiedättekö muutakin kuin sitä pirteän valkoista. Ja sitten oli meilläkin. Ja mallisto alkoi valmistua. Ensin tein toki siitä pirteän valkoisesta yhdet harjoitelmat löytäneestäni uudesta mallista koossa nb. Nuo oli aika pienet ja hyvinkin sievät. Ja sitten alkoi s-kokoisten näpertely. Puolessa välissä raskautta Bruno varmisti vankat tuntemukseni, että tulokas on tyttö. Tai no, itse olin siis varma, että hän ei ainakaan ole poika (koska pojat olen tiennyt pojiksi jo aika alkuviikoilla - tyttöjä en ole tiennyt pojiksi missään vaiheessa), joten vaihtoehtoja ei jäänyt kovin montaa. Ja tämä asia ratkaisi malliston värityksen. Kyllä, viimeinen vauvamme puettiin hyvin (vaalean)punasävyisiin söpöstyksiin jo alkumetreillä. Tosin harjoittelin vielä kovin tässä vaiheessa tulemaan toimeen hahtuvalangan kanssa. Lankahan on vähän tuulella käyvää ja ottaa helposti ohjat omiin käsiinsä, ellei neuloja ole heti alusta asti varma otteistaan ja johtajuudestaan. Eli ennenkä opin koulimaan sitä lankaa hellästi, mutta päättäväisesti olin tehnyt jo aika monet hahtuvaiset. Ne oli vähän hmmm-näköisiä ihan itsestäkin. Mutta kun pikkuinen tyttö 7.2.06 syntyi, sai hän rakkauspöksyjä vaipan peitteeksi lähes heti. Ja rei'istä sun muista huolimatta ne toimivat aivan loistavasti!?  Sairaalassa käytettiin 2 tai 3 myrkkyvaippaa ja sen jälkeen ei ole ollut yksiäkään moisia kammotuksia hänen pepun peitteenä. Vaatii tiedättekö hieman suunnitelmallisuutta esim. kesälomareissuilta, mutta onnistuu hyvin. =D Hätätapauksessa nyrkkipyykkikin ajaa asiansa. Ja itseasiassa tämä ei ole ollut ollenkaan niin vaikeaa ja uhrautumista vaativaa tämä täyskestoilu, kuin mielelläni huomionkipeänä ja kehuilla elävänä ihmisenä annan välillä ymmärtää. Itseasiassa hyvinkin mukavaa ja mieltä lämmittävää touhua.

Vaikkakin tämä neljäntemme on ymmärtänyt olevansa se viimeinen vauva talossa ja tämän takia kasvanut hyvin varovaisesti isommaksi noin niinkuin fyysisesti, niin silti LUOJAN KIITOS ne s-kokoiset alkoivat käydä pieniksi, ja PÄÄSIN m-kokoisten pariin. Ja voi vitsit kun oli vaikka mitä värejä ja erilaisia lankoja ja... Niitä pöksyjä vain tuli ja tuli ja tuli ja seitsemänsien tai kahdeksansien jälkeen aloin olla miehen kanssa samaa mieltä. Eiköhän ne jo riitä. Mutta voi kauhea kun teki mieli tehdä lisää. Ja silloin ajattelin, että eihän se ota jos ei annakaan. Että kokeillaan. Ja huuto.nettiin hurahtaneena päätin väkrätä sinne parit tekeleet. Ja ne meni kaupaksi. =) Hinta taisi olla huisit 6 (+postit - huom), mutta langat noihin harrastuspökiin oli siis maksanut joku muu. Niimpäs päätin tehdä niitä lisää. Ja kun nekin meni hienosti kaupaksi, tein taas lisää. Ja sitten taas. Ja taas. Ja välillä alkoi huutojakin tulla enemmän ja hinta vähän nousta. Jossain vaiheessa laskin yksien pöksyjen kohdalla, että tunti"palkkani" tälle harrastukselleni on n. 1! =D Kannattavaa touhua siis. Lähinnä kyllä mieltäni lämmitti ajatus, että joku pikkuinen vauveliini saa lopultakin kokeilla kuorimateriaalina hahtuvavillaa tai jopa ihan kestovaippoja yleensäkin. Ja minä sain purkaa jotain patoutunutta kotiäitienergiaa tuohon pehmoiseen ja lämpöiseen materiaaliin. Nykyisin harrastus on ryöväytynyt jo niin käsistä, että perhe vähän häiritsee sitä ajoittain. Ja alkaa ehken keräytyä jotain uudenlaista energiaa siitä, etten saa purkaa sitä kotiäitienergiaani noihin hahtuvalankoihin aina halutessani. Ainakaan yli puolta minuuttia kerrallaan nousemaatta välillä antamaan vettä tai nostamaan jonkun pois ruokapöydältä ja päästämään kissapennun hellästä syleilystä tai pysäyttämään jo kerran pyöritetyn pyykkikoneen tai. Mutta onneksi luoja on luonut yöajan, jolloin häiriötekijät (yleensä) nukkuvat. Eli yleensä näissä Meemelin hahtuvissa on positiivista ja hyviä unia antavaa yön tunnelmaa. Olosuhteiden pakosta, joten älkää kiittäkö minua.

Mutta noin tämä hullutus sai siis alkunsa ja harrastus jatkuu ainakin niin kauan kuin intoa riittää. Vielä ainakin on ideoita (ja lankaa... aika paljonkin lankaa), jotka pursuavat sormenpäistä ja välillä jopa korvista ja muista reikäsistä. Ei tahdo ihan aika riittää niiden toteuttamiseenkaan välillä. Voi kun mies rikastuisi, niin voisin palkata jonkun käsityöläisen tähän kaveriksi toteuttamaan osan ideoistani. Tai sitten vaihtoehtoisesti Nannyn. Äh, en minä raski Nannyä - otetaan käsityöläinen.