Sillon ressi ja se on aina töissä ja silloin kun on kotona, niin sillä on se ressi. Mikä se on? No se on yrittäjä. Tuossa on syy, miksi minusta ei ikinä tule yrittäjää. Minä aion olla loppuelämäni kotiäiti. Paitsi että jossain vaiheessa näen itseni kypsänä (en siis kyllästyneenä vaan semmoisena - no - kypsänä) yliopisto-opiskelijana. Ja sitten minä kouluttaudun joksikin tiedenaiseksi, joka pelastaa maailman. Nyt keskityn näihin lapsosiin ja rakkaaseen harrastukseeni. Tässä uusimmat hahtuvavauvani koossa M. He hypähtivät heti valmistuttuaan suoraan huutonetin listoille.

1287177.jpg

1287184.jpg

Noista pöksyistä vielä sen verta, että olen ilmeisesti aivan hullaantunut tuommoiseen sini-puna-yhdistelmään. Että mitenkähän se menikään, kun tilasin 60€:lla vasta Pikkupunatulkusta semmoisen 5€:n  palan yhtä huovutusvillaa (jep, yhtälö on mahdollinen), niin tajusinkohan minä liittää tuohon tilaukseen tuota sinistä hahtuvaa... hmmm... pitääköhän minun pian taas sitten tilailla sieltä jotain. Voihan vide jos pitää. On se vain niin kauheaa hommaa. Ja edelleen olen sitä mieltä, että ennemmin hahtuva kuin kovat huumeet.

Vielä muistaessani itken vähän äitini perään. Hän oli täällä minun - yrittäjänlesken - kaverina 3 yötä ja voihan herranpieksut. =O Olen aina tiennyt, että äitini on uskomaton kapistus. Silti hän taas jaksoi ihmetyttää ja ilostuttaa ja tehdä olosta vähäksi aikaa mukamas vähän aikaansaaneemman. Siivottiin koko läävä (hirvitti kyllä päästää äiti yläkertaan, jota on siivottu viimeksi ennen joulua) ja leivottiin. Huomatkaa ME-muoto... Kyllä minäkin jotain tein!!! Ihan oikeesti tein!! Äitini sitten teki kyllä aika paljon enempi, ja en oikein etes osaa olla niin kiitollinen, kuin mitä olen. Jotenkin vain olen yhtäkkiä huomannut olevani yrittäjän vaimo, neljän lapsen äiti ja kolmen epäsiistin kissan emäntä, jolla on hitusen aikaa vievä harrastus. Tässä vain jotenkin kävi näin, ja joku jäi hitusen matkasta. Kuvitelkaa tilanne, että yhtäkkiä vain heräätte tuommoisessa tilanteessa. Hitusen vetäisee olon sillälailla riittämättömän saamattomaksi. Eihän se mitään, jos olisi tyyppi jota ei häiritse ainainen epäsiivo, lasten nälkäisyys, astuminen kissanoksennukseen, saunominen keskellä kaikkia talon puhtaita pyykkejä, hiekkalaatikko eteisessä, lievä nenänkutina olohuoneen maton läheisyydessä, jne. Tai toisaalta, eihän se mitään, jos olisi tuossa tilanteessa minun äiti. Tai olisi edes saanut muutaman tehopakkausgeenin tuolta minun äitiltä. Mutta kun ei. Vetää mielen välillä vähän matalaksi se itsesäälissä rypeminen (minusta ole edes imuroimaan-olot sun muut kasautuneena). Noh, nyt yritän tässä handlata tämän perussiivon ainakin viikon loppuun asti. Sitten eletään taas kuin Ellun kanat. Ja tehdään hahtuvahousuja!!! HAA!