Fiuuf. Olen kotona ja yöllä ehdin jopa vähän nukkumaankin. Kotona oltiin jo ennen puoltayötä nimittäin. Perhekin on hengissä ja emme törmänneet lumipyryssä edes niihin vastaantuleviin autoihin, joita sateli vastaan, kun piti Yrittäjän mielestä ohittaa hitaampia kuuttakymppiä ajelevia kanssamatkustajiamme. Alan jopa harkita, josko sittenkin suostuisin saamaan yhden tunnin mittaisen sydärin lentokoneessa (ja syöksymään maahan traagisessa onnettomuudessa) sen sijaan, että saan 8 tunnin mittaisen sydärin (ilman kahvitaukoja) täpötäydessä automobiilissa kera rakkaan lapsilaumani ja kuolen vain ihan tavis nokkakolarissa. Noh, ompahan taas sydänrakkaani saanut vähän harjoitusta - liikunta kun on jäänyt nyt vähemmälle. Ja me ollaan edelleen naimisissakin. Eli loppu hyvin kaikki hyvin.

Matka oli ihana. Yritän edetä lineaarisessa järjestyksessä (hehhehheeeeehhehheeee).

Ihan heti tosin vähän jo perun tuota lausetta ja laitan tärkeimmät tähän. Valmiit tuotokset jotka mökillä näkivät yönvalonsa. Eli S-kokoisia pöksyjä valmistui liukuhihnalta. Tässä kuva kaksista täysin valmiista, jotka sujautin juuri huutikseen. Pari lisäkuvaa tulenee ihan lähiaikoina ja yhdet tilaus L-pöksyt on jo hyvää vauhtia valmistumassa myös.

1359477.jpg

1359479.jpg

Sitten sitä lineaarisuutta. Menomatkalla pysähdyimme siis Tampereen kupeessa serkkuni luo ja VOIH VOIH VOIH VOIH. Heidän reilun kuukauden ikäinen pieni poikalapsosensa  oli jotain oikeasti aivan maagisen huutavan herttaista. Oikeasti. Hänellä oli tumma piikkitukka (ekstrapehmoinen tietty) ja niin uskomattomat kasvonpiirteet. Hän oli myös pieni ja niin uskomattoman suuri silti. Tiedättehän te - semmoinen lähes vastasyntynyt poikanen. Ihan melkein vähän sydäntä puristaa kun ajattelenkaan. Ja oli ihan huisia seurata serkkua pienen Poikasensa kanssa - kaikki oli jotenkin niin uskomattoman luonnollista ja kaunista. Että joo, lapsenlapsia odotellessa. Miniätulokkaan kandee vähän varaantua jo tässä vaiheessa, kun ei ole edes vielä tavannut tuota 11 veetäni. Minusta tulee taatusti UNELMAMUMMO.

Myöskin selkesi tuolla pienen Poikasen luona, että he haluavat hänelle kokeeksi Meemelin hahtuvat - monien kaikenmaailman mutkien kautta luulin, että villapöksyt eivät ole heidän juttu. Mm Yrittäjä oli siellä vähän ennen poikasen syntymää todennut, että Meemeli varmasti sitten kutoo teille pöksyt syntymälahjaksi. Ja jotenkin hassusti serkkuni lausumat sanat: "No kiva, voidaan sitten niitäkin kokeilla.", muuttuivat miehisessä mielessä ja sitä myötä suussa lauseeksi: "Me ollaan päädytty näihän PUL-kuoriin." Sinänsä mielestäni kuitenkin ihan hieno piirre mieheltä, että tietää mitä tarkoittaa PUL-kuori. Eikö?

 Elikkäs aloin heti serkkuni arasti kysyttyä "Paljollako sinä tekisit meille yhdet villikset?" ideoimaan ja miettimään ja lopulta toteutinkin pöksyt mökillä niillä materiaaleilla, joita mukana oli. Kuva putkahtaa tähän, kunhan sen serkultani saan - unohdin siinä paketointitouhuissani ottaa kuvan. Pieni Poikanen saa ne tänään ristiäislahjakseen. Onnea paljon tärkeään ensimmäiseen juhlapäivään!

 

1406824.jpg Pikkuinen kuvanen pökistä.

 

Mökillä oltiin jo ennen ilta yhtätoista ja sitten kassien purkua ja sänkyjen petailua ja iltapalan tekoa ja sen sellaista. Lopulta lapset petiin ja itse kaaduttiin heti perään Yrittäjän kanssa. Aamulla hän olikin häipynyt yrittämään jo ennen meidän heräämistä. Me vietettiin viidestään päivä mökissä (yrittämiset oli ohi joskus kahdeksan aikaan). Oli aika jännä kokemus äkkiseltään. Kotioloissa kun nuo isommat lapsoset huilettaa maailmalle aina kun mahdollista ja aika vähän minä heitä päivän aikana näen. (ja silloin kun ovat kotona, olen kuulemma isomman rinssessani mielestä aina siellä tietokoneella. Kröhöm - se vain tuntuu hänestä siltä. Minä nimittäin silloin, kun saapuu joku muu mahdollinen MiNääään pöydältä nostelija, haluan sekunniksi vetäytyä tänne oven taakse juomaan kahvikupposen. Niin. (aikuisten oikeesti, piti vähän mietiskellä tuota lausetta...)). Opeteltiin siellä sitten talon takan toimintaa ja kaikkea muutakin talotekniikkaa. Lapset ulkoili keskenään ja minä kudoin hahtuvia. Tiistai ja keskiviikko on toisintoa ja mukavaa oli.

Torstaina sitten. Wau. Me lähdettiin Yrittäjän matkaan ja valloitettiin Hesa. Tai no, lähinnä Kamppi. JA siis minä ja lapset - Yrittäjä meni yrittämään. Kierreltiin ja kaarreltiin ja minä treenasin selkälihaksia ja jalkalihaksia siinä sivussa. MiNää painaa onneksi vain 10 kiloa ja Patapum on yllättävän hyvä vehje. Emmaljungat sen sijaan tuotti vähän ongelmia. Yksi rengas on tyhjentynyt paikkauksista huolimatta varmaan vuodenpäivät ja nyt tein sijoituksen. Tähän asti kun rikkinäinen rengas ei ole häirinnyt MiNään päikkäreitä yhtään terassilla. Kulkupelinä on tuo Patapum tai sitten unelmainen pitkä liina. Nyt piti saada joku työnnätinvälinen tuolle Hellämielelleni (4,5v.), joka ei rakasta pitkiä kävelylenkkejä. Ja pulkan tai pyörän en arvellut olevan kauhean kätsä kulkupeli esim. just Kampissa. Ennen lähtöä juoksin siis uudet Emman renkaat vankkureihin ja myyjätäti kovasti vakuutteli, että sopivat hienosti. Noh, se rikkinäinen rengas on ilmeisesti saanut vähän akselin jotenkin millin miljoonasosan vääntymään siellä paikalla seisoskellessaan ja se rengas ei sitten tarttunutkaan ihan just niin lujaan kuin toivoin. Siellä me sitten kuljettiin koko kulkue ja välillä vuorotelleen potkittiin rengasta paikoilleen. Muutaman katseen saimme. Pohjoisen väki lähtenyt vähän citiin.

Kierreltiin Kantti ja sitten lumipyryssä ihan vallan ulos Helsingin hulinaan. Karttaa tuijotin kuin mielipuoli ja pyöritin ja vääntelin ja niin vain löydettiin pari paikkaa jotka pitikin löytää?! Eli mm. se tärkein - hahtuvakauppa. Kauan hiplasin ja mutisin ja mieitin ja MiNää potki puhtoisilla kengillään lankavyyhetjä kunnes lähellä hääräilevä myyjätäti pienen vihjailuni tuloksena murahti hänelle. Ja lopulta päädyin ostamaan vain viisi luonnonväristä vyyhteä. Noistakin todennäköisesti yksi menee ystävälleni. Ilmeisesti minä sitten olen nettiostaja...? Sitten etsiydyttiin jonkun tienvarteen odottelemaan Yrittäjää ja aivan historiallisen lyhyt aika piti vain siellä räntäpyryssä odottella. Hän saapui n. 15 minuutin sisään.

Perjantaina tutustuttiin sitten Selloon ja Yrittäjä yritti taas. Kierreltiin ja kaarrelttiin ja minä verryttelin edellisestä päivästä hieman kipeytyneitä reisiänii sillä millä se tulikin. Ihan normi shoppailureissu kera neljän lapsen. PAITSI. Me bongattiin julkku! Ja kuka?? No siis BB Niko!?! Seurattiinkin vähän häntä ja sitten myöhemmin Hesessä istuttiin varmaan ainakin 15 sekuntia viereisessä pöydässäkin! =O Esikko kirkui, koska Niko on hiphoppari ja minä kiruin koska hän nyt vain on BB Niko. Vanhempi rinssessani kirkui koska hänen idolinsa - äitinsäkin - kirkui ja MiNää nyt kirkui koko reissun ajan ilman Nikojakin. Hellämieliseni oli ainut, joka ei ymmärtänyt tilanteessa mitään ihmeellistä. Yrittäjäkään ei tosin edes huomannut koko tyyppiä, vaikka melkein koski häntä monta sekunttia (IIIIK!). Mutta hän sentään tajusi tilanteen maagisuuden kun kerrottiin hänelle. Ja minä en etes fanittanut Nikoa. Minä olin enempi Timo-tyyppi. Mutta BB-Niko - hei kamoon! =O

Sitten se, että miksi esikko kirkui Nikon takia. Minun pienestä vauvaraasusestani on tullut nimittäin HipHoppari. =O Tämä on tapahtunut ehken kuukauden sisään ja ensin otin asian vähän huumorilla. Tämä kaikki alkoi viattomasti yhdestä lippalakista, joka päässä hän hiippaili täällä sisällä (talvella pitää olla pipo päässä pihalla) ja tuijotteli peiliin ohikulkiessaan ja kertoi millaisen lippiksen tilaa seuraavaksi. Sitten alkoi tulla toiveita housujen suhteen ja yhtäkkiä entiset hupparit ei olleetkaan enää ihan niin ykkösiä. Mutta huppareita niiden pitää olla silti. Esikoiselle ominaiseen tyyliin hän on tietty ensin perehtynyt tähän uuteen tyylisuuntaukseensa perusteellisesti (thänks tu internet). Hän on mm. selvittänyt, mistä homma on saanut alkunsa jne. Olisin halunnut olla kärpäsenä katossa (tai lokkina taivaalla), kun hän on pitänyt muille HipHoppari-ystävilleen kouluesitelmäluontoisen pläjäyksen aiheesta. Mutta jostainhan sen pitää lähteä. Nyt en sitten enää osaa ostaa hänelle vaatteita. *huomasi* Niiden pitää olla jotain merkkiä ja mielellään jostain tietystä liikkeestä. (Turning Pointin perustaja on varmasti miljonääri). Hän mm. osti omilla rahoillaan t-paidan, joka maksoi 39€. Siis Jessus. Ja kun sitten totesin kauniin äidillisesti tuon ostamisen jälkeen, että "tuommoisen ihan tavispaidan sitten ostit neljälläkympillä!?" (semmoinen musta tavallinen t-paita, jonka olisin osannut näppäränä äitinä hänelle joskus ommella ja siihen olisi sitten vähän laitettu jotain kultahippua ja sen sellaista ja hintaa olisi tullut ehken pari euroa), niin sain hassun kommentin. "Sinä et äiti nyt oikein ymmärrä tätä pointtia. Tämä on MERKKIpaita." Pidin sitten pienimuotoisen esitelmän aiheesta. Kerroin mm. että merkkipaitojakin on merkkipaitoja ja Merkkipaitoja. Kerroin, että minä kyllä olen sellainen äiti joka ymmärtää, että se on se merkki siinä, mutta että miksi ihmeessä se paita ei sitten myöskin voisi tuolla hinnalla näyttää vähän eriltä kuin vaikkapa Anttilan musta T-paita jollain pienellä printillä...? Saisi niinkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Omatpahan on rahansa. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että ihan veikeältä hän alkaa pikkuhiljaa tuon muodonmuutoksensa tiimellyksessä näyttämään. Ihan semmoiselta pieneltä hiphopparilta. Valloittava otus. Nyt sitten vain tarttis varmaan huolehtia, että mitä kaikkea normaalia pahempaa kuuluu tuohon ideologiaan? Sotkeeko nuo nyt kaikki isommat tylsät seinäpinnat, käyttääkö nuo jotain nappeja yhteisissä tsembaloissaan, onko nuo dillejä vai fiksuja jne. Apua. Minä luulin, että olen nuorekas mutsi ja mukana maailmanmenossa ja nyt sitten - dojong. Pudotus ja korkealta. Tulomatka kuunneltiin räppiä.

Luojan kiitos tuon pikkusisko tulee vasta perässä ja omaa tyylin *none*. Eli hiukset luonnontilassa (olleet jo viikon-tyylillä), likainen pipo, likainen takki eri sävyä kuin likainen pipo, rukkaset (likaiset), pillifarkut (koska kaikilla muillakin on) eri sävyä kuin se likainen pipo ja likainen takki ja likaiset rukkaset ja jalassa vähän rikkinäiset nahkasaappaat (koska kaikilla kavereillakin on) erisävyä kuin muu asuste (en jaksa enää luetella, luntatkaa vähän aiempaa). Että täytyy sanoa, että enempi silmä silti lepäsi pikku hiphopparissani. Mutta oltiin me varmasti oikeasti vilkaisemisen arvoinen sakki.

Nyt on sitten sormet verillä ja pitäisi vielä hiipiä piikittelemään yhdet muuten valmiit S-pöksyt. Kiitos vaan kun ette ole kuunnelleet viikkoon hölötyksiäni - piti sitten tälleen kerralla sormeilla. Puolet ainakin jäi vielä ylös kirjaamatta, mutta nyt jos vain ei netti kaadu, niin saan onneksi päiviteltyä vähän useammin taas. Eli nyt ollaan bäk in hobi taas.

 

Loppuun vielä Hellämieleni eilen klo 23.20 takapenkiltä lausumat sanat. "Eikö ole äiti ihme, että me selvittiin tuommoinen matka!!?" (olen ennenkin huomannut, että hän lukee ajatuksiani - täytyy muistaa vähän varoa mitä hänen lähellään ajattelen tulevaisuudessa) Tuon hän lausahti uusi matkalta IdeaParkista ostettu Turtles-puku sylissään (lähes kotiovelle ajaessamme) silmät tulitikuilla tuettuina. Hänelle oli luvattu, että saa viuhahtaa kotona vähän Turtlesina, jos vain pysyy perille asti hereillä. Viimeinen tunti oli tiukka, mutta palkinto oli tarpeeksi houkutteleva. Minun Hellämieleni oli puolenyön aikaan maailman suloisin pelottava kilpikonna. Miten voi pieni mies muuttuakin niin hurjasti, kun vetäisee vähän vihreää kangasta (ja muovia) päällensä. Ilman tuota onneatuovaa asustetta olisi kotiintulo ollut taatusti vähän tympeämpi kokemus. Ihan vain ajankohtaa ajatellen ja sitten se seikka, kun hänen mielestään mökillä oli niin kivaa. "Siellä oli se rantasauna ja aina lettua." 

Ja eipähän tarvittu etelänlomaa tätä onnea tuomaan. Nih.

 

Ainiin, sähköpostiin oli putkahtanut pari aarretta, ja painelenkin nyt samontein lisäilemään niitä tuonne housut jalassa ja olen tähänkin mainitakseni ihan mahdottoman kiitollinen noista ihanaisista kuvista molemmille käyttäjille!!! <3