Koti on kyllä ihana paikka. Viikko melkein vierähti reissussa. Hauskaa oli, mutta kutkuttava tunne koveni, kun koti eilen läheni ja läheni. On se vaan kyllä maailman paras paikka oikeesti.

Matkalla ahersin ja tällaiset tilauspöksylit valmistuivat ehdolle. Jännättää oikeasti, että onko nuo nyt olleskaan taas semmoiset, kuin tilaaja halusi. Alkoi nimittäin hiertämään takaraivossa lause "Kunhan sillä on isot korvat! =)"... Onkohan nuo nyt ollenkaan semmoiset kun oli toiveissa. Todella tympeys, jos on tilaaja turhaan nyt noita odotellut... =/ Kiltti tyttö ei haluu tuottaa pettymyksiä. Mutta siis, tämmöinen rupsupylly Aasi-herra koossa M tällä kertaa:

1761400.jpg

1761407.jpg

Tukholma on siis valloitettu (ja Sädertälje tai vastaava siinä sivussa).

 Menomatkalla kävin ylläripyllärinä viemässä yhdet tilauspöksylit suoraan ovelle Helsinkiin. Hauska hämmentynyt vastaanotto... =D Olin minä vähän varovasti ehdotellut edellisenä iltana sähköpostilla kotiinkuljetusta, mutta pöksyjen uudet omistajat eivät olleet nähneet viestiä. Joten ylläri onnistui melkeimpäs tahtomattani. Mietin vielä oven edessä parkissa, josko sittenkin laittaisin vain postilaatikkoon, mutta yrittäjä - vanha welmu - oli sitä mieltä, että ehdottomasti käyt pimpottamassa. Joten että varokaas vaan kaikki muutkin pöksyjen hommailijat - joku päivä saattaakin Meemeli seistä oven takana... *kauhuleffa musiikkia*

Ja sinne oven taakse jos satut tätä vilkaisemaan: Kiitos tekstarista ja sähköpostista - vastaaminen jotenkin vain aina jäi... =P Enkä todellakaan odottanutkaan kutsua sisälle!!! =) Jos olisit moisen siinä hämmennystilassa saanut esitettyä, olisin kohteliaasti sen torjunut. Ekaksikin meillä oli vähän kiirus tosiaan ja toiseksi se tärkein: En ikuna kuunaan kuskaa tuota pikku nelikkoani kenellekään yllärinä kylään! =D Siinä olisi vähän liikaa kaikkein rohkeimmallekin ja maailman eniten yllärivieraita rakastavalle... Oikeesti. Varoituksellakin kiikutan heidät kaikki kerralla vain harvoihin ja valittuihin paikkoihin. =D Ja silloin olen itse aina hyvin takakireähkö.

Laivaan ehdittiin hienosti ja Vanhempi Rinsessani oli se, joka ekana hoksasi määränpään. Aika pitkälle päästiin selityksellä, että iskällä on palaveri SiljaLinella. Tukholmaan-kyltin kohdalla jo vähän epäili, mutta vielä saatiin selitettyä, että mennään vain parkkipaikalle. Kun jonotettiin lähtöselvitykseen, ei enää mennyt läpi selitys - "meidän täytyy antaa iskän saama salasana, että päästään alueelle vierailemaan." Kuului vain "IsKäääää!! ÄiTIIIii! Te huijasitte taaaaaaaas!!" Mutta kyllä ne kaikki hymyili kovasti, jotenka kai ne ei suuttuneet?

Laiva oli iso ja jännä ja MiNäääkin malttoi vielä hienosti selässä matkustaa. Muutaman kerran ehdotteli "Ite kävelen.", mutta tosiaan vielä mentiin menomatkalla suht myötämielisesti kaksistaan. Tulomatkalla ei menty. Vaikkakin edelleen oltiin Yrittäjän kanssa sitä mieltä, että kantoliina menee kevyesti Top-kymppiin siinen tulen ja pyörän sekaan suurten keksintöjen sekaan, niin MiNäää alkoi olla kovin jo erimieltä. Yhtään ei helpottanut pieni matkakuume yskineen ja ilmeisesti kurkkukipuineen. Eikä tuo antoisa kahden ja puolen vuoden ikä. Valittava esimurkku ei kuulkaa ole mitään perheen pikku prinsessan rinnalla. Yrittäjä arvostaa minua - kotiäitiä - taas hitusen enempi. Ja lähtikin tänään käymään vähän lomailemassa töissä.

Koluttiin Tukholmaa läpi ja ilmat oli mukavat. Varsinkin jälkeenpäin ajatellen, kun kuultiin että täällä oli satanut (ilmeisesti kuitenkin) vettä (vaan) vaakasuoraan lähes koko reissumme ajan. Meillä oli lähtiessä Tukholmassa mahtava ukonilma seurattavana, muuten ei sateenvarjoa tarvinnut kapsakin pohjalta kaivella. Tänään onkin sitten ollut oikein kaunis päivä täälläkin (tosin tuulinen). Joten ilmat kulkee meidän mukana - kuka tahtoo meidät läheisyyteensä? *koettelee Mr Murphyä*

Lähtiessä auto oli muuten yllättävän tuhjä. Tulomatkalla joutui HippHoppari The Takapenkkiläinen matkaamaan ikean lootat suussaan. Muttei se valittanut. Jos se olisi valittanut, olisi se joutunut keskirivistöön MiNääään läheisyyteen. Tosin MiNää otti ja yllätti erikoispositiivisesti ja nukkui lähes koko matkan. Loppuajan istui nätisti ja touhuili. Oltiin vähän salaa kaikki summu pyöreinä. Hän kun tosiaan reissussa pisti parastaan. Kaikki odotushetket oli meidän painajaisia. Kun joutui vaikkapas odottelemaan ruokaansa yli 5min paikallaan pöydässä - alkoi tavarat lennellä ja ääni nousta. Plus tulla vaarallisia tilanteita. Ekana lähti aina söpsölit (hoksasi nopeasti, että ne oli äitille tärkeet). Sitten lensi (piraatti)Croksit (silloin iskäkin heräsi). Ja sitten alkoi lennellä haarukat ja sen sellaiset johon pienet sormet vain ylsivät (nyt heräsi myös naapuripöydät). Sitten nousi äänentaso (ja jopa HippHoppari huomioi hänet) ja lopulta hän alkoi kivuta tuolistaan pois. Tällöin hän yleensä siirtyi iskän kanssa hyttiin/autoon/hotellihuoneeseen laskemaan kymmeneen. Iskäkin laski samalla.

Jos ei joku olisi keksinyt kantoliinaa, olisi meidän reissu ollut Helvetistä. Myöskin huutelen imetyksen keksijän perään...? Tunnustaako kukaan? Saisi meinaan maailman komeimman ruusukimpun tältä perheeltä! Siis aivan huippukeksintö kyllä. Kaikinpuolin. Yksikätisenä on paljon kivempi esim. syödä, kuin olla syömättä ollenkaan. Ja paljon kivempi on huomaamattomasti imetellä, kuin hymyillä hämillisesti kaikille tuijottajille.

Melkoinen tapaus tuo meidän rakas pikkuisimpamme kyllä halutessaan on. Jeps. Mutta lähtisin uusiksi silti. En ihan nyt hetiheti, mutta viikon päästä on varmasti aika kullannut ikävät muistot ja ne kaikki miljoona kivaa on jotenkin kirkastunut entisestään. Eli kiva reissu oli kaikinpuolin. =)

Nyt viimeistelen toiset M-kokoisista huutislaisista ja sitten piikittelen pariskunnan. Tähän menee ilmoista riippuen hyvin vähän aikaa viiva kauan aikaa. Jos on yhtään vähempi tuulista, ja Yrittäjä ei lähde lomailemaan huomennakin, niin minä köllöttelen baadenbaadenissani kera häälahjani (Madonnan elämänkerta).