Huutikseen hurautin kahdet M-kokoiset ja pikkuisen pitää sanoa, että näissä vielä Tattiset kummittelee. =) Arvatkaapas mikä olisi ollut heidän lempi väriyhdistelmänsä?

Ekana perheen pikku monsterille omat pelottelupökät.

Ja sitten pesukarhu löysi lopulta tiensä näihin pökiin. Kauan kyllä odotutti itseään ja ihan varpisti aiheutti pari harmaata hiustakin. Mutta lopulta tuli puun takaa piilosta esiin.

 

******************************

 

Eilen olikin vaihteeksi vähän tiukempi päivä. Mutta johtuu ihan puhtaasti tästä himputin väsymyksestä.

Kerhosta hakiessa kerhotäti kysyi, onko meillä sattunut jotain kotona. Hellämieliseni oli ollut vähän erimoinen kuin yleensä... Ja sittenhän asiaa pysyikin mietiskelemään vaihteeksi tältä kantilta. Kuten olen jo maininnutkin, niin Hellämieliseni on sellainen perheen hyvällä mielellä pitäjä. Ja varsinkin äitin pitäisi olla aina-onnellinen. No. Se äiti ei nyt ole ollut ihan oma itsensä. Ja se samainen äiti on koko ajan potenut huonoa omaatuntoa siitä, että voimat ei ihan riitä nyt hymyilemään, vaan enempikin on semmoinen vähän hiljaisempi äiti ja välillä sitten sellainen aika kovaääninen äiti. Ja tuo pieni poikanen on sitten varpaillaan ja tuijottaa äidin tunteita oikein planetaariotason kaukoputkella. Äiti on kyllä koko ajan hyvin tietoinen asiasta ja välillä jopa pystyy vähän palauttelemaan tuota hellämielistä Hellämielistään taas viis ja puolvuotiaan rooliin. Mutta ei tosiaan ihan joka päivä. Ja kerhossa oli sitten ollut helppo olla se viis ja puolvee oikein urakalla. Onneksi on kerho ja onneksi on kerhontätit!!!

Väsytaso oli siis eilen vähän kovempi jo lähtiessä. Tuo vähän lisi. Sitten sain Yrittäjän illalla postista tuoman paketin käsiini. Minun rakas serkku oli pistänyt pienen palan kultaista sydäntään pakettiin. Sisältä putkahti aivan ihanaisen ihana hänen itse tekemänsä enkeli, joka piteli kahta sydäntä rintaansa vasten. Sitten oli kaksi suklaalevyä ja rentoutus-sisustus-lehti. Ja ihana kortti kirjoituksineen. Noita tutkin (ja samalla korkkasin ekan suklaalevyn - tiedoksi vain sinne ahneelle serkkuni aviomiehelle (joka käski laittaa suklaat takaisin jos ei tule syödyksi, heidän suklaavarastollaan oli kuulemma käynyt joku)) ja sitten muistin yhtäkkiä kerhotätin kanssa käymäni keskustelun ja purskahdin sen illan itkuun. Itsesäälisoppa oli aika valmis. Yrittäjä yritti raasu ihan yrittäjän innolla saada selvää, mitä minä yritin sen nikotuksen seasta saada sanottua. Yritin siis kertoa, että meidän pieni Hellämielinen tarttee nyt PALJON. Kaippas tuokin lopulta edes pinnallisesti sai ymmärrettyä. Jos ei, niin siitä en voi syyttää kuin itseäni.

Saunassa kävin koko lössin kanssa ja heidän tappelu paikoista ja vesimukien värityksistä sai taas tuon pienen säälipeikkosen putkahtamaan kaveriksemme. Saunassa oli onneksi pimeää ja pikkuväki tosiaan hoiti puhumisen. Joten sain nyyhkiä salassa.

Saunan jälkeen piipahdin sähköpostilla ja naapuri kultaiseni oli käynyt näpyttelemässä viestin. Ehdotteli kauhean kauniisti ja lämpimin ajatuksin, että kiikuttaisin torstaina pikkuväkeni kolmeksi tunniksi heille leikkimiään. Ja sitten nukkuisin itse. Arvatkaa loppuiko itku tuohon? ;-D

Myöskin meidän pienen pieni MiNäämme hoiteli sitten loppuillan kotiin. Nukkumaanmenossa meni ilmeisesti joku juttu vähän pieleen. Ja oi miten saimme ihan joka ikinen siitä kyllä tuta. Hän teki kaikkensa, ettei sadunluku onnistu. Minä nieleskelin ja yritin lukea. Lopulta neito oli pakko ulostaa huoneesta, jotta saisimme luettua. Sadun jälkeen hänet otettiin takaisin, mutta pirskatin sinnikäs Känkkäränkkä oli kyllä eilen illalla. Ei luovuttanut ei sitten millään. Ja lopulta tuo pieni muori piti alakertaistaa siihen asti, että Hellämieliseni nukahti. Tässä oli aikaa kulunut n. tunti (ainakin) ja kun lopulta menin pienen tuskaisen sielun alakerrasta noutamaan, niin hän oli saanut Känkkäränkän häipynään seuraavaa pienen pientä kiusaamaan.  Nukuttiin hyvin lähekkäin.

Mutta Hellämieliseni puolestansa oli hyvin suruissaan minun ja MiNään puolesta. Mutta päivän kun olin asiaa funtsinut, niin löysin ehkä jopa muutaman oikean sanankin hänelle.  Ainakin hän hyvin vakuuttavasti kertoi ymmärtävänsä, mistä äitin itkussa oli kyse. Ja saipa sitten MiNään ansiosta nukahtaa äitin kainaloonkin. Silitteli siinä pienen pienen äitinsä hiuksia ja antoi välillä pusuja...  Kai se on vaan sen luonto ja vaatisi äitiltä enempi yöunta osata olla etes tyydyttävätasoinen äiti hänelle.

Kerhossa oli maailman ihanin kerhotäti sitten vielä jutellut Tattisista ja siitä, miten joskus vauvat ei vain kasva isoiksi ja synny. Oli jakanut myös oman kokemuksensa Hellämieliseni kanssa. Ja pieni mies oli ollut taas oma itsensä.

Nyt kuulostaa MiNään puolestansa siltä, että helpolla me ei mennä tänäänkään nukkumaan... Mutta eihän minua etes nukuttaisi. Yöllä on kiva olla erimieltä kolmeveen kanssa. Kuluu aika joutuisammin.

Eikä kun. Kyllä me tämä sovitaan kohta tisukalla ja sitten me nukutaan nenät vastakkain ja herätään aamulla maailman onnellisimpoina. =)