Missä lie tämä piskuinen keijutyttönen liidellytkään, kun pöksyt on odotelleet häntä jo kuukausia?! Onneksi lopulta kotiutui. Pöksyt on kokoa M ja lähtevät aikaisemmin valmistuneiden enkelipöksyjen kanssa samaan kotiin ja toivottavasti kovaan käyttöön!

Meemeli se luovutti ja aikoo olla tosilaiska. Meemeli ei muista yhden yhtäkään ihmistä joulukortilla. Meemeli on vähän hämillään tästä (pakko)päätöksestänsä edelleen ja ajoittain meinaa tulla semmoinen huono omatunto vallan, mutta kyllä vain taas huomaa, että on sitä vähän toivuttu tuosta omasta taudista - kun eihän se oikein ole viimevuosina ollut muuta kuin idyllin pystyssäpitämistä. Siitä on monenakin vuonna ollut joulumieli vallan kaukana kun niitä on hampaat irvessä viimeisenä yönä liimailtu ja väsätty ja huudatettu Kamelimäniäkin kavereidensa osoitteiden metsästyksessä. Cauhee ressi. Kuten huomaatte, niin edelleen minä yritän aiheesta saada Ison Asian, vaikkakin nyt näin un-versiona... Mutta hyvää joulua Meemeliltä vaikkapa tällalailla blogin välityksellä kaikille läheisillemme ja vähän vieraammillekin jos satut lukaisemaan. Ja tämä joulutoivotus tulee aitona toiveena - ei väkipakolla askarreltuna korttisena (tai viimevuotisena halpakorttiratkaisuna etes). Suon joku ilta yhden lämpimän ajatuksen jokaiselle perheelle, jolle aikaisena vuotena olisi lähtenyt kylmä kortti. <3

Lets trai. Tässä jo kesällä valmistuneet villahousut, joiden kuva odotutti TODELLA varovaista "hoputusviestiä". Kun sain varovaisen kysäisyn sähköpostiin, josko pöksyt millään ehtisivät valmiiksi ennen vauvan syntymistä, niin en enää pystynyt lykkäämään hommaa. Otin piikin käteen Pirtin tiskin äärellä ja lukuisten asiakkaiden seuraamana (pitkin päivää), minä lopulta ikuistin Ruudolffin (yritelmän) ja hänen tassun jälkensä pieniin S-kokoisiin pöksyttimiin. Nyt jänskäilen, kelpuutetaanko heidät, vai vajoanko nolona maan rakoon, kun olen odotuttanut asian myötä turhaan kuukausikaupalla...

Ja sitten vielä pari kuvaa syyskuun alusta. Ihastelimme uskomatonta näkyä, josta näpsittyjä kuvia löysin juuri unhoitetun kameramme uumenista. Toisessa kuvassa näkyy, kuinka sateenkaaren pää laskeutuu suoraan Taika Pirtille. <3 Ja täytyy kyllä sanoa, että se uskomus on nyt osoitettu todeksi. Sateenkaaren päästä löytyy ainakin tässä tapauksessa ihana kultainen kimpale. Meidän rakas Pirtti.

Tuo himmeämpi toinen sateenkaari osoittaa sitten vaatimattomasti kauppakeskus Kapteeniin...

Ei ole Pirtin voittanutta.

Päivät kuluu meillä Kamelimänin ja MiNääään kanssa sutjakkaan joutuisasti. Hellämieliseni tulee myös seuraksemme koulun jälkeen - jos muistaa/jaksaa/ei onnistu jollain tavoin selittelemään tulemattomuuttaan... Tiineitserit viihtyy paremmin kuin loistavasti rauhassa sohvalla loikoillen. He ovat muutaman vuoden odotelleet, että saisivat joskus olla rauhassa kotosalla. Palkitaan se äidin vuosien kotonakökkiminen.

Meemeli itse huomaa päivä päivältä parantuneensa yhä enemmän ja enemmän. On se vain veikeä tauti kyllä tuo alkoholistin läheisenkin oma tauti (läheisriippuvuus). Melkoisen hyvä sitä on ihminen itseään huijaamaan ja rakentelemaan kaikenmoista kummallista. Mutta ikuna en entistä pois vaihtaisi - tämä elämä ei maistuisi miltään ilman tuota vuosien kokemusta. <3 Nyt on olo jotenkin kovin rakastava ja seesteinen. Elämä kantaa ja tämä päivä on minun. Eiliseen ei tarvitse enää voidakaan vaikuttaa ja huomisesta ei kukaan tiedä. Siksi elellään tätä päivää ja täysin rinnoin (vaikkakin Meemelin rinnat on jälkikasvu huomaamati hävittänyt).

Juuri muutes hoksasin, että eikös äitienpäivä ollut tasan puoli vuotta sitten...? Silloin Yrittäjä aloitti viimeisen matkansa ja siirtyi siitä sitten viikon sisään kamelikouluunsa. Ilman tuota matkaa olisi kamelikoulu todennäköisesti jäänyt käymätä, joten en ikinä voi keksiä hänelle parempaa lahjaa, kuin minulle tuona äitienpäivänä järjesti. Silloin se toki ei siltä tuntunut, mutta jälkeenpäin näen sen suunnattoman arvon. <3 Ja veikkaisin, että oli siinä Kamelimänillä omakin lehmä ojassa - ei tuo ihan osattomaksi itsekkään lahjastansa jäänyt... =DD

Saas nähdä rupattelenko minä ihan yssikseni täällä... =D

Eli hengissä. Aika kulunut täysin kuvien aiheen parissa... Toivottavasti kohta elämä asettuu edes vähän, alkaa lapsoset jo vähän oireilemaan tästä sekavahkosta päivä"rytmistä".

Ensin minä pyydän ihan polvillani anteeksi kaikilta, jotka on olleet huolesta soikeina. Kiitos teille jokaiselle nyt aikaa säästääkseni tähän, jotka olette sähköpostilla lähestyneet! Viestit on lämmittäneet ihan kauheaisen paljon mieltä. Ihania olette kun välitätte ja meitä mietitte. <3

 Meillä menee oikein mainiosti. Kamelimän on upea otus ja lapset vielä upeampia ja Meemelikin toipuu. =D (olen minäkin ihan melko upea) Eli ei ole hiljaiselon syy ollut laisinkaan nyt meidän alkoholismiin liittyvää. Vaan.

Tänään se ratkesi ja voin siksi nyt lopultakin tännekin. Arvatkaa mikä Meemelistä tulee? Meemelihän on joskus vuosia sitten meuhkannut isoon ääneen, että yrittäjä Meemelistä ei ainakaan ikuna tule. Hih hih hii. Meemeli meuhkasi myös HippHopparin synnytyksen jälkeen, että "Ei enää ikinä.". Seuraavaan pukkaukseen meni tuolloin aikaa 1v 5kk. (todennäköisesti jo) Huomenna Meemelistä sitten ottaa ja tulee - tadaa - ?

Oikein. Yrittäjä.  Mutta silloin meuhkatessa MUISTAAKSENI mainitsin, että yksi yrittäjä perheessä riittää. Ja Kamelimänhän ei enää ole yrittäjä, joten.

Oulunsalosta on pitkään puuttunut parikin jutskaa. Ihan tärkeimmästä päästä puutos on ollut KIRPPUTORI. No, ei puutu enää kauaa moinen! =) Oheeseen on suunnitteilla lykätä myös vähittäistuotteita myyntiin, kaikenmoista mitä täältä ei saa, vaan joutuu hurruuttelemaan Ouluun (tai Kempeleeseen) ostoksille. Ompelutarvitketta, luontaistuotetta ja sen sellaista. Ja saattaapa siellä seinällä myös villahousuja olla esillä. Ja mieluusti otetaan myös muiden väkertämiä käsitöitä myyntiin, koska eihän siinä ehdi Meemeli juuri värkkäillä, kun liike on koko ajan täynnä vallan. Tietenkin. Meemeli raasu ei itse ehdi edes kirppispöytiä kierrellä.

Tätä on suunniteltu jo kauan, mutta toteutus on on ollut jo hetken aikaa pienestä kii. Nyt löytyi Se Pankki - juuri se pankki, jonka pitikin löytyä. Aivan huikea palvelu, matkaa liikkelle ehken 200m ja ennenkaikkea - he eivät katsoneet perheen kokemaa konkurssia huonolla vaan HYVÄLLÄ. (oli tiedättekö tätä vaille, etten vetäissyt myös toivottavasti tulevan työntekijäni raitistumista kehiin - piti pidätellä tässä vaiheessa.) Finnvera hyljeksi minua naisyrittäjänä, vaikkakin puolsivat itse ideaa. He hyljeksivät MINUA siksi, että mieheni on vähän veloissa (heille). Tuon ei kuulemma pitäisi vaikuttaa, mutta hups. Mutta onneksi vaikutti! Muuten oltaisiin otettu ehken vähän liika iso haukkaus alkuun ja toisekseen - ei todennäköisesti oltaisi tuota unelmaista pankkia löydetty! Menkää kaikki joukolla POP:iin. Se on Pankki. *tietää ihan hirmuvarmaksi*

Huomenna suuntaamme Kamelimänin ja kahden nuorimmaisen kanssa Kajaaniin purkamaan erään lopettavan kirpputorin kampetuksia. Saamme ne aikasta hirmuisen etullisesti sieltä pois hakea. Tulevat TARPEESEEN. Huikea yhteensattuma taas. Siitä sitten kasaamaan pientä lapsostani kasaan. <3 *inlaav*

Voi kun malttaisi odottaa avajaisia.

Villahousujonolaisille. Anteeksi. Suuri sellainen. Ne ON TEKEILLÄ!!!! Odottelevat parit tuolla kuvasiansa ja heti kun saan tämän reilun kuukauden kestäneen jännityksen ja sen laukeamisen tasaantumaan (ja etsin jostain aikaa tämän kaiken keskellä ) ja sitten minä piikittelen! Ja yhdet pitkikset on puikoilla ja toiset taitaa hypätä sitten hetimiten - paitsi että ensin pitäisi tehdä lapsosten pikkuserkulle pöksyt ennenkä hän menee armeijaan... *kauhistuu muistaessaan* En ole hyljännyt pikkuisiani - en! On nyt vain ollut jotain pakollista taukoa niiden suhteen.

Loppukevennys (tai miten tämän nyt ottaa) vielä. MiNäää tuossa äsken tuijotteli telkkua ja sormella osoittaen kysäisi: "Vaikka noilla on samanvälinen pää, niin miks ne puhuu elimaankieltä?" *ylpee itestään kasvattajana...*  (tai lapsosen älykkyysgeenin antajana?) Mutta onneksi hän on kuitenkin söpöinen lapsi.

Nämä pöksyt ovat odotelleet kuvaansa ennätyskauan. Tosin sovittiinkin, ettei ole kiirus, mutta silti meni kyllä hurjasti kauemmin näissäkin kuin aikomukseni oli... Kokona heillä on L ja värinä tuo kaikkien aikojen ehken kaunein vaaleanpuna/vihreä Evillan liukuvärjätty lanka. Tuota en enää ole löytänyt aikoihin tuona vaaleampana sävynä. =( Enkulilla on kimaltavaa hahtuvaa sädekehässä ja siivissänsä.

Kamelimän on (taas) kalassa Hellämieliseni kanssa. Ovat kantaneet jo aika huikean saaliin kotiinkin. Ovat käyneet istumassa paikallisen lammikon rannalla useampana iltana ja tosiaan ollaan herkuteltu jo yhteensä 3 (KOL-ME) ahventa! Kadehtikaa! =D

Myöskin Kamelimän on alkanut löytää omaa luovuuttaan. On väkrännyt (sen puumajan ja) kävelykepin tässä yksi päivä. Se on aivan huikean hieno, ikuna en uskoisi jos en olisi nähnyt vierestä sitä tekemistä. Kävi hakemassa koivunpätkän jostain lähipusikosta (hyihyi), kuori sen huolellisesti, hio sitä käsin ja dremelillä ja käsin jne ja vahasi mehiläisvahalla. Polttipa siihen hienon "meidän perheen logonkin" (sellainen luolamaalaustyylinen käsi) ja kaiversi nimikirjaimensa. Ja nyt on tänään lakkaillut keppiään. Enää puuttuu meidän vaellusretki lapin tuntureihin. Aikoi tehdä muillekin perheensäjäsenille omat. =) Myöskin on entisöinyt (oikeampi kuvaus lienee kuitenkin vanhasoinut) yhtä kaksi vuotta terassilla kesät talvet seisonutta lipastoa. Tuon projektin aloitti tosiaan Meemeli kaksi kesää sitten ja kyllästyi. Nyt Kamelimän on hionut lipastoa ja paukuttanut siihen madonreikiä ja Dremelillä tehnyt vähän lisää. Lipasto alkaa näyttää todella kauniisti patinoituneelta!? Aivan upea tulee, kunha hioo sen loppuun ja saadaan petsattua. =)

Ja nuo seikat on mainitsemisenarvoisia siksi, että Kamelimän on kuvitellut aina, ettei hän osaa. AIVAN uusi piirre hänelle ja tekee vallan sydämestään noita juttuja. =) Katseli tässä yksi yö unenkin, jonka sitten tulkkasin hänelle. Hänen se "terve" minänsä (jolla on sekä maskuliininen, että feminiininen puolensa) antoi anteeksi hänelle itselleen sairauden. JO OLI AIKAKIN!! Ja ennekä tuo anteeksianto annettiin, löysi hän yllätyksekseen sen feminiinisen puolen (eli luovan, tunneperäisen jne). Yritti unessa ottaa siitä jopa kuvaakin, että muutkin näkisivät tuon ystävänsä toisen puolen, jolla oli mm. pinkki tukka... =D

Ennen toipumisia vähän voluumi kakkosta. Peppi Wannabe todellakin wanna be ja esiintyykin nyt jo toista kertaa koossa M. Ja värityskin oli kovin tykätty ekoissa (vilkutusta sinne ykkösten kotiin!!!), joten se päätyi näihin kakkosiinkin. Saas nähdä onko ne edelleen valmiinakin tykätyt. Ikunahan kun näistä ei ihan itenttisiä tule.  

Toipuminen puolestansa. Kaikki (myös Kamelimän itse) hoki, että jossain vaiheessa tilanne sitten kääntyykin niinpäin, että se alkkis tukee sitä läheistä hänen rosesseissaan. Silloin Viisas Meemeli ajatteli (hihitellen mielessänsä), että ei kyllä todennäköistäkin todennäköisemmin meillä. Kyllä myös meillä.

Tapahtui tänään.

Tässä on nyt ollut mielenkiinnostavaa suunnitelmaa täällä Meemelilässä tulevaisuutta ajatellen. Ollaan ihan kauhistuttavan innokkaisesti suunniteltu ja järjestelty ja tapailtu jo ihan ihmisiäkin asian tiimoilta. Sitten on myös tämä realiteetti nimeltä talousasiat. Ne on - tai no, niitä ei oikein edes ole. Meemeli on sitten kerännyt jaksuja alkaa värkätä kerjuuhakemusta, mutta koska asia on Meemelille vähän vastenmielinen ihan periaatteesta, niin Meemeli on tietty lykännyt asiaa "huomiseen". Jo jonkis aikaan. Tänään hän sitten sai sellaisen tarmonpuuskan, että NYT. Alkoi kaikenmaailman lippusten ja lappusten metsästys Meemelilän melkein kymmenestä "tärkeet paperit"-pinkasta. Sitten tulosteltiin pankista jos ja vaikka mitä tulostetta. Ja sitten niitä piti vähän plarailla ja selvitellä ja kaikkee muuta. Ja Meemelin päähän mahtui tasan tarkkaan se himputin hakemus ja sen jättäminen.

Kamelimän puolestansa ajatteli tuttuun tapaansa laajasti, eikä osannut olla ihmettelemättä (cauheen ilceeseen ja vähättelevään tyyliin) Meemelin häröilyjä ja pömöilyjä (kun yritti Keskittyä asiaansa). Hän oli koko ajan cauhistuttavan vaicea ja Meemeli alkoi kehitellä jos vaikka mitä olotilaa pienen rakkaan päänsä tilaan. Kamelimän teki tätä toki myös, mutta hän YRITTI kertoa niitä olotilojaan myös ääneen. Meemeli ei etes yrittänyt. (pyydettäessä hän ehken jollain tavoin osoitti, että mm. suututtaa). Lopulta Meemeli sai ärjyttyä Vanhemman Rinsessansa "kyliltä" kotiin, Hellämielisensä naapurista kotiin, Kamelimänin ja hämmentyneen MiNäään autoon (ihmettelemään mitä nyt tapahtuu) ja lopulta hyvin epämääräisin tunnelmin autokansan sossun pihalle toteamaan, että ovi on jo lukossa.

Hän ei edelleenkään osannut vastata kovin järkevästi Kamelimänin kyselyyn, että mitä he tekevät matkassa. (heidän nyt vain piti tulla - on minulla sellainen "selitys", johon itse oikeastaan edelleen uskon tähän, mutta pieni aavistus on tuolla takaraivon seutuvilla, että sisältyy tuohon pakkomukanaretuutukseen ihan vähän jotain muutakin, mitä Meemeli ei suostu edes itselleen myöntämään. Olisiko jotain tekemistä tuon ekan esteen kanssa, että vähän on vastenmielistä sitä kerjuuanomusta sinne toimittaa. Paljon kivempaa, kun ei tartte yssin...)

Samalla Meemeli siinä touhutessaan oli ihan vallan huomaamattaan tulkinnut jokaista Kamelimänin tökäisyä ihan vapain mielin ja näin jälkikäteen kun asiaa funtsii, niin saattoi - painotan SAATTOI - mennä osittain vähän vikaan ne tulkinnat. Meemeli kuvitteli ihan ältsin vihaisena (Kamelimänille), kuinka kyseinen tyyppi nyt mököttää ärjynä koko illan ja ei naura eikä kerro kivoja asioita eikä ole Meemelin kaveri eikä kenenkään muunkaan ja mököttää vaan mokoma. Eikö saakin olla vihainen tuommoiselle?

No, Meemeli huomaa edelleen mököttävänsä (aikaa kulunut useampi tunti tuosta kuumimmasta toimintatilasta), mutta Kamelimän on tässä välissä alustanut ruokamme, käyttänyt kaksi pienintänsä pyörällä kaupassa vaihtamassa noiden pikkuistensa pullot rahaksi ja nyt se sitten tuolla ulkona virittelee tulta ja aikoo tehdä meille syötävää siellä ulkona siis. Ja se on myös hymyillyt Meemelille ja tehnyt kahvia ja kaikkee. Ja ennenkaikkea se on rupatellut asioista semmoisilla Oikeilla Nimillä ja ilmeisesti unohtanut jo koko Shöyn. Meemeli siis ei ehkä ihan vieläkään ole. Tosin hankala tässä on mököttää, kun tuo toinen ei ollenkaan lähde tähän mukaan. Toisaalta se ei kyllä sitten etes ole möks tästä Meemelin mökötyksestä, vaan tosiaan järkkää Meemelille kuin huomaamatta aikaa olla hetken aikaa sen hänen rakkaan pienen päänsä kanssa ihan yssikseen. Hiljaisemmassa on helpompi miettiä. Ja äsken Meemeli sitten purskahti nauruun ja sai kahvit melkein syliinsä, kun hoksasi itse tämän. Tuolla se entinen yli-kiree-hermoinen juoppo tekee pihalla meille herkkuruokaa ja kuulisti unohtanut Meemelin mökötykset ja olotilat. Veikkaisin, että uhrannut asialle niin paljon mietintää, että todennut olevansa kykenemätön tähän olotilaan nyt vaikuttaa väkisin ja unhoittanut Meemelin mökötykset sitten luottaen siihen, että eiköhän se Meemeli ihan itse saa päänsä taas kasaan. Hirmu viisas mies minulla. =O

Kisuli itse hyväksyttiin aikaisemmista pöksyistä ja nyt sitten jänskään, että mitä noiden pöksyjen peppuun tulikaan kirjoitettua. Tavoitteena oli kisun nimi jaappaniksi, mutta koska oma japanini on vähän ruosteessa ja kisulin äiti puolestansa puhuu (ja lukee) sujuvasti kyseistä kieltä, niin Meemeli vallan jännityksellä odottaa oikolukua.

Tässä ensin tuo edellisen kirjoituksen kurkistus virallisesti esittelyssä. Hän löytyy tuolta

Elikkäs Lapualla läheiskohtaamisviikonloppuna näin maailman ihanimman laukun. Se roikkui erään toisen alkkiksen äidin olalla ja aina välillä kun kyyneleiltä jotain näin, ihastelin tuota laukutinta. Edessä oli aplikoituna kaunis romanttinen korttelimainen näky. Siitä sitten lähti idea pyörimään mielessä, ja Meemelin versioon päätyi tuollainen herkkä Nallekarhu ja päänsä pensaaseen pistävä PupuJustiina. Mistäs lie siihen tupsahtivatkaan.

Alkoi vimmattu aivotyöskentely ja siitä seurasi vielä vimmatumpi kaavojen piirtely. Laskin ja mittasin ja pyörittelin ja kierittelin ja lopulta uskaltauduin leikkelemään. Sisusta oli kiva koota ja lopulta yhdistellä ulko-osaan. Tuli taas vähän palapeliefekti.

Läppä kiinnittyy magneettinapilla ja läpän sisäpuolella on vetoketjullinen tasku. Laukun sisällä puolestansa on pienempi vetoketjullinen tasku vaikkapas avaimille ja lompakolle ja sen vieressä tasku kännykälle. Toisella sivustalla on isompi koko laukun levyinen sivutasku. Laukku on sisältä n. 34cm leveä, 30cm korkea ja 6cm, syvä - mitat on ehken vähän alakanttiin ja laukku antaa hienosti periksi, eli syvyyttä siirtyy näppärästi tarvittaessa leveyteen tai korkeuteen (tai päinvastoin).

Eilen unhoittui aivan tämä pikkuriikkinen puumaja esitellä!! Olemme koko perhe tästä niin kovin ylpeitä. Idea lähti jo muotoutumaan jo ennen Lapuan "lomaa" ja Lapualta Kamelimän kirjoitteli Hellämieliselleni (jonka tuo maja on) ja hän takaisin ja aina aiheena oli puumaja ja sen rakennus. Milloin lähti täältä piirrustuksia aiheesta ja takaisin tuli ehdotelmia, mitä voitaisiin jo tehdä ja Suuria Lupauksia toteutuksesta. Olemme kaikki tottuneet Kamelimänin - tai oikeastaan Yrittäjän - suuriin lupauksiin ja siksipäs suojeleva Meemeli oli vähän koko ajan varuillaan aiheen tiimoilta. Rahatilanteemme on aika ei-niin-puumajoja-rakentelevien ja Kamelimänillä tahtoo olla peukut missä sattuu kun tuollaisten rakenteluja mietitään. Mutta iik - aivan liikuttavan ihjana puumaja seisoo nyt pihamaallamme!? Taas kerran tuo elämä näytti, että millaista se onkaan. <3

Puumajassa on asustanut öitä jo yhteensä 10 lapsukaista. Kovassa käytössä myös päiväsaikaan. Yövierasitikoita ei edes lasketa.

Alkuun pari kuvaa, ennenkä portaat oli kyhätty valmiiksi. Nekin löytyi autotallin takaa - ei tarvinnut kuin sahata vähän lyhkäisemmiksi. Hellämielinen tuumasi kun niitä paikalle kannettiin:

"Minä vähän mietinkin, että ne on menossa johonkin käyttöön." Olipas tainnut pieni viisas mieheni miettiä jo sen käytönkin. ;-D

Ja sitten maja jonne MiNääääkin jo pääsi.

Onneksi Kamelimänini on isänsä poika. Ja tuo isänsä siis osaa vähän rakennellakin kera peukaloiden oikealla paikalla. Hänen avustuksellaan projekti laitettiin hyvälle mallille. Oman perheen kesken on laitettu huopa katolle, ikkuna paikoilleen (kirppikseltä löytyi vanha ikkuna 15€ - ristikon kyhäsin itse), kaiteet terassille (kolme kesää sitten ostin muutaman heinäseipään - löytyi nyt niillekin oiva käyttötarkoitus), käsittely (Uulan Roslagin mahonkia), ovi (kyhättiin itse raakapuusta, rivoiksi löytyi kalikat halkopinosta, ovikoriste kirpparilta 4€ ja saranat myös kirpparilta 25€, lukkona toimii pätkä nahkaa) ja ikkuna- ja nurkkalaudat. Niin ja tietty tuon kukkaisaiheen kiinnitys. =D Sekä ne kuuluisat portaat tietty piti itse kiinnitellä.

Aloitetaanko kuitenkin perinteistäkin perinteikkäämmin? Tietty me aletaan! Eli M-kokoiset ehdotelmat eräälle hetken odotelleelle (näitä on LUPAANLUPAANLUPAAN tulossa pikapikaa lisää tuolta piikitysjonosta näytille. LUPAAN.)

Ja sitten seuraa piiiiiitkä teksti. Lupaan jo ennenkä olen etes aloittanut sen kirjoittamista.

Anteeksi ekana teille, jotka olette huolesta soikeina odotelleet kuulumisia. Inhoan ihmisiä, jotka ensin pitää meteliä itsestään ja sitten yhtäkkiä vaikenevat kuin olisivat haudassa... Ja nyt on tullut tehtyä moinen temppu sitten ihan itse. Mutta minulla on kyllä syy. Meidän perhe on tavallaan haudattu ja nyt on uusi ja ehdampi tilalla. Jopa Yrittäjälle on nyt keksitty uusi nimi. Minun rakkaani uusi nimi täällä blogilandiassa olkoon

Kamelimän.

Hän on nimittäin käynyt kamelikoulun. Kamelikoulussa tehtiin kaikenmoista (puhuttiin ja puhuttiin ja puhuttiin ja sitten kuulemma itkettiin ja halattiin ja syötiin ja nukuttiin), mutta tärkein mitä tuolla kaikki kamelikoulun oppilaat opettelevat, on kyky olla juomatta 24h. Kamelitkin osaavat tuon. Ja noilla kamelikoululaisilla hommaa ei olla edes vedetty yhtäpitkälle kuin oikeilla kameleilla - kamelikoululaisten täytyy pystyä olemaan juomatta 24h ainoastaan alkoholia. Kuulostaa varmaan helpolta monen mielestä? Kamelikoulaiset on jokaikinen - jokaista terapeuttia myöten - kokeilleet tuota toistuvasti ja toistuvasti ja aika hyvin sitten polkeneet itsetuntonsa alas, kun ei se alkoholismiin sairastuneelta vain onnistu. Koulun jälkeen ei tuolla minun Kamelimänillä ole ollut minkäänmoista ongelmaa. Tai no, koulutushan hänellä jatkuu vielä jatko-opintoina vuoden yhteensä (ja minullakin vapaaehtoisena - juu, aion käydä ihan aina kun pää ei ole kainalossa) ja sitten hän saa lopullisen kamelikoulupäästötoikkarinsa. Tuo välitoikkarikin kyllä sai kyyneleet perheensä ja vanhempiensa silmiin, kun juhlavasti vastaanotti kamelipinssinsä todella lämpöisessä tilaisuudessa Lapualla. Ylpeydellä on pinssiään myös kantanut.

Tautina alkoholismi on aika hurja, mutta samalla myös äärettömän mielenkiintoinen. Ja hauskinta tässä taudissa on, että lopulta sitä sairastaa koko perhe ja hyvällä tuurilla lähipiirikin. Ja tuo Lapuan kamelikoulu on kyllä huikea - se hoitaa myös lähipiirin! Kaiholla muistelen edelleen erittäin tiivistä läheiskohtaamisviikonloppua. En ole ikuna koskaan itkenyt, nauranut ja halannut niin paljon yhden viikonlopun aikana! Enkä kuullut niin paljon uutta tietoa jostain niinkin yleisestä aiheesta. Alkoholismi on saanut aika jänskän kuvan noin niinkuin yleisesti. Sitä sairastavat mielletään itsekkäiksi, selkärangattomiksi ja saamattomiksi luusereiksi. Mutta todellisuudessa he nyt vain sattuvat kuulumaan siihen 20%:iin suomalaisista, joista puolelle heidän geeninsä aiheuttavat alkoholismin puhkeamisen. Alkoholismi on siis ihan geeneistä löytyvä sairaus, johon ei siis sairastuta juomalla. Ihan kuten diabeteskin. Sekin löytyy pienenä virheenä geenistöstöstä ja sitten osalla se vain puhkeaa sairaudeksi. Ja sitten siitä alkoholismista seuraa jos ja vaikka mitä kivaa muuta oheisjutskaa. Alkoholisti itse ei nauti juomisestaan, vaikka se saattaa lähipiiristä siltä näyttääkin. Yleensähän alkoholisti juo juuri silloin, kun se on se vihoviimeinen tilanne olla töttöröö. Se nyt vain kuuluu taudin kuvaan sekin.

Meidän oma alkoholisti oli suht harvinainen tapaus. Hänellä kun ei ollut vittumaista akkaa edes. (anteeksi kielenkäyttöni, jos sattuu olemaan alle 18v. lukijoita silminensä paikan päällä) Tuollainen kun löytyy lähes jokaiselta alkoholistilta. Tuon takia(kin) on sitten vähän juotava. Meidän alkoholisti oli (olevinaan) hyvin ympäristöystävällinen. Hänen vaimonsa edes ei ollut lainkaan kärryillä, että jo puolen vuoden ajan oli viinasta mennyt joka ilta 60%:ista sellainen pikkuinen pullollinen (taskumatin mallinen pullollinen). Vaikkakin Meemeli siis oli hyvin taitava sulkemaan silmänsä ja nenänsä ja korvansa ja kaikkensa, niin kyllähän hän jo vuosia on tiennyt, että jotakin epänormaalia tuossa rakkaansa alkoholinkäytössä on, mutta että miten kovasti "epänormaalia", niin se kyllä pysäytti hetkiseksi jopa täydellisen läheisriippuvais-martyyrityypinkin. Siis nyt puhutaan parin henkäyksen nieleskelystä ja sitten mentiin taas! Eli yhteistuumin vedettiin eka vieroitus läpi. Omin nokkinemme. Jälkikäteen kuultiin, että tila oli hengenvaarallinen, mutta eipä se näin onnelisen lopun jälkeen haittaa (vinkiksi vain muille ehkä lähinnä). Kamelimän katseli kaikenmaailman madot ja hämpyt, jotka menivät korvista ja nenistä ja sen sellaisista sisään (ja osa halusi sitten tietty uloskin). Kokemus oli meille molemmille aika pysäyttävä. Viimeinen neljästä harhayöstä oli kyllä todella antoisa ja nollaava. Silloin katseltiin yhdessä (minä kuulin tosin vain Kamelimänin kanavoimana) hänen ikioman henkioppaansa touhuja. Ja lopuksi tuo Kössi Kakkonen (ilmestyis siis ihan meidän Kössin kaksoisolentona hänen oma oppaansa) antoi vielä jotain todella alkukantaista energiaa. Sen jälkeen ei ole enää näkynyt. Kamelimänillä on kova kaipuu ja ikävä. Saatiin siinä sängyssä ensin todella vakaat todisteet tilanteen todellisuudesta - se ei ollut vain yhden hullun haihattelua, vaan ihan oikeasti huikea hengellinen kokemus meille molemmille.

Mutta siis, Meemeli oli oikein otettu, että hänellä (ja hänen lapsillaan) oli niin suunnaton motivoiva vaikutus, että ihan vallan raitisti yhden alkoholistin. Oijoi kuinka Meemeli oli tuolloin vielä lapsen kengissä tämän sairauden kanssa. =D

Sitten tapahtui firman suhteen suuria ja HAA, jo muutaman päivän kuivahumalasta kärsineen Kamelimänin oli vallan suunnattoman helppo repsahtaa. Jopa Meemelistä syy oli ihan hyväksyttävä. Tuosta alkoi sitten Kamelimänin yksinäinen kamppailu. Aamulla hän kuulemma aina päätti olla juomatta, ja jossain vaiheessa huomasi taas juovansa. Välillä oli muutaman päivän onnistuminen ja sitten menikin taas kahta lujempaa alas. Välissä hän kävi töissäkin, mutta sairaus oli jo niin syvällä, että eivät oikein pitäneet häntä etsimänänsä henkilönä. Suunnattomasti antoi Meemelille voimaa, että tuolta erotusreissultaan kotiuduttuaan puhalsi kuitenkin nolla. (kyllä vain, tottakai sitä hänen hengitystään tarkkailtiin tarkoin laittein - en tosin jälkikäteen keksi, että mitä noilla mittauksillä niinkuista haettiin... ;-D) Mutta nyt hänen ei tarvinnut enää aamulla lähteä töihin, joten... Edelleen onnistui juomaan päivisin salassa ja illalla jatkoi kun me muut mentiin nukkumaan. Ja tuttuun tapaan sammui sitten sohvalle. Aamulla oli päivä uusi. Joka ikinen aamu entistä synkempi ja synkempi. Alettiin lähestyä hänen ikiomaa Grande Finaliansa. Sitä ennen kuitenkin soiteltiin ambulanssia ja sukua läpi ja oltiin vähän katkolla (ja LUOJAN KIITOS tajusi kieltäytyä TYRKYTETYISTÄ lääkkeistä useampaankin otteeseen!! Muuten olisi  - kiitos yhteiskunnan päihdehuollon - sekakäyttäjä, kuten suurin osa kamelikoulun muista oppilaista oli - lähes kaikki muut itseasiassa. )

Grande Final päiväksi Kamelimän valkkasi - tadaa - äitienpäivän. Tottakai. =D Jää hyvin mieleen. =) Aamulla hän poistui suurieleisesti avaimet pöydälle viskaten ja puhelimen sulkien. Tämä siis sunnuntaiaamuna. Maanantai-iltana isänsä löysi hänet tuhannen tuiskeessa Lahdesta hotellihuoneesta. Tuosta käynnistyi meidän perheen nousu. Lahdessa hänet diagnostoitiin (puhallettuaan ensin 2,0 promillea) psykoottisesti masentuneeksi. Ja hänet lähetettiin ambulanssilla Ouluun psykiatriselle. Jopa tuossa tilassa hän oli oonistunut kieltäytymään psyykelääkkeistä!? Uskomaton mies minulla... Viisaampi kuin moni muu yhteensä. *ylpeä* Ouluun kun pääsi ja alko oli vähän laskenut, niin diagnoosi romahti enää vain vaikeaksi masennukseksi. =D Hänet ohjattiin neljän päivän seurantaan suljetulle osastolle. Minä en oikein tiennyt muuta, kuin että isänsä on vienyt hänet Lahteen hoitoon ja sitten kiertokautta kuultuani (kiitos rakkaat Enkelini), että häntä ollaan tuomassa ambulanssilla Ouluun, aloin keskiviikkona paikallistaa häntä. Lopulta pääsin monen monen mutkan kautta jo hyvin lähelle oikeaa paikkaa, mutta puhelu katkesi ja päätyi takaisin vaihteeseen. Koska olimme MiNäään kanssa juuri kurvanneet kerhon pihaan, pyysin jättämään soittopyynnön (hoitajalle). Kerhon jälkeen Kamelimän sitten soitti itse ja voi kun oli hyvä kuulla, että hän oli JÄRISSÄÄN! =D Kaikenmaailman diagnoosit ja ambulanssikyydit ja suljetut osastot ja sen sellaiset saaneet vähän Meemelin pikkupään kuvittelemaan kaikenlaista...

Tuo puhelu oli todella tervehdyttävä meille molemmille. Kamelimänin lausumat sanat käynnistivät myös sen Meemelin pikkupään liikkeet ja lopputulos on huikea. Kamelinmän tuumasi:

"tiedätkö Meemeli, minusta tuntuu, etten minä taida saada niin selkeää ajatusta päähän,  että pystyisin tähän itse. "

Tuolloin, juuri tuolla sekunnilla, sen tajusi myös Meemeli. Ei siihen ehken pystyisi sitten edes kaikkivoipa Meemelikään... Ja seuraavat sanat olivat Meemeliltä: "Jos saan rahoituksen järjestymään, niin haluaisitko sinä mennä sinne Minnesota-hoitoon?"

Ja hänhän halusi. Tuolta istumalta alkoi sitten Meemeli järjestelemään ja kyselemään ja kerjäämään ja itkemään ja menemään puhelinlinjojen läpi ja lopulta laittoi Kreikassa lomalla olleelle omalle äidilleen tekstiviestin. Oma rakas äiti soitti samontein takaisin (varmaan aika shokkitilassa - kaikesta täysin tietämättömänä), ja rahoitus oli järjestetty. *ikuisesti ikuisesti ikuisesti kiitollinen* sitten Meemeli juttelikin kovasti ja monesti Ollin kanssa ja lopulta saatiin perjantaiaamuna järkättyä paikka odottamaan, mikäli kotiuttaisivat sairaalasta. Ja sairaalassa psykiatri totesi:

"Meillä ei ole mitään syytä pitää sinua täällä. Kyllä sinä taidat oikeassa olla, taitaa se alkoholi olla se sinun suurin ongelmasi." Ja niin lähdettiin nopean vaatteidenhakureissun jälkeen ajelemaan kohti Lapuaa. Matkalla tosin pysäyttivät vielä poliisitkin, joten nyt on heillekin itketty ja kerjättyä päästämään Lapualle. ;-D He vain toivottelivat hyvää matkaa ja kehoittivat viemään miehen hoitoon. Ja totesivat vielä siinä ennen oven sulkemista, että "Nuo talvirenkaat voisi kohta vaihtaa..." (oli 14.5. ja HELLE) =D

14.6. me sitten saimme raittiin alkoholistimme kotiin ja uusi arki alkaa sujua jo aika hienosti. Me olemme onnellisia ja jokainen toipuu hitaasti mutta varmasti. Sen vain sanon, että jos sinä itse tai joku läheisesti kärsii alkohlismista, niin kehoitan tutustumaan tuon kamelikoulun sivuihin. Itse olen selannut ne läpi sen tuhat kertaa ja voi vitsi että ovat viisaita kirjoitelleet.

Myöskin haluan tähän ekaksikin kiittää jokaikistä pientä maanpäälistä enkeliäni. Ilman teitä en olisi ikuna selvinnyt tästä kaikesta. Olette jokainen suurilla ja pienillä teoillanne saaneet tämän perheen jaloilleen. Kiitos. <3 Ja sitten anteeksipyyntö teille kaikille, jotka ette tiedä tästä sen taivaallista. Olette olleet paljon mielessäni tekin, mutta jotenkin jaksaminen ottaa uusia ihmisiä kaiken tämän keskelle on ollut rajallinen. Kun kaikille on aina pitänyt alkaa alusta ja kertoa ja selittää ja vähän sitten aina kantaa toistenkin huolta. Ei siis todellakaan johdu vaikenemiseni siitä, etten kokisi teitä tärkeiksi ihmisiksi!! Ei todellakaan (luulen että te joita tarkoitan, löydätte itsenne tästä...) Olette olleet paljon mielessäni, ja tavallaan olen teiltäkin saanut voimaa, vaikken ole edes asiasta puhunut. =) Ihan yhtenä esimerkkinä nyt haluaisin tähän isoon ääneen mainita, että Kummipoikamme pikkuisemme syntymäpäivät ovat painaneet minua suunnattomasti ja olen häntä kyllä mielessäni muistanut sen tuhannen kertaa... Oikea muistaminenkin toteutetaan kyllä!!!!

Nyt meidän elämä on ihan auki. =) Saas nähdä mitä tämä mieletön seikkailu meille seuraavaksi eteen tuokaan. =)

Seuraavaksi pieni kurkistus johonkin ihan uuteen kokeiluun, jonka olen näperrellyt. Idea tähän lähti tuolla Minnen läheiskohtaamisviikonlopussa ja lopultakin näyttäisi, että pääsee pian Taitomaa-kauppaani. =)

Enkä jaksa nyt oikolukea, joten anteeksi kaikki lukuisat kirjoitusvirheet. Ja saas nähdä montako kertaa Kamelimän on vielä ollut Yrittäjä. Ei se kyllä oikeesti oo enää. =D

...näitä valmistuu. Näköjään. Näitä suunnitellaan tuon kisun tulevalle pikkusisarukselle lahjukseksi. Kokona M. Täällä jännään, onnistuinko tyydyttävästi tuossa kissudessa...

Puutarhaa pitäisi kuvailla. Kirsikat tulee kukkimaan kaikki kolme!? Omenat on kukassa ja tomaatintaimetkin ihan kohta. Tai no, kaksi puhjennutta kukkasta siellä eilen jo olikin... Uih. Petron vauva on siirretty isoon ruukkuun ja hyvin voi edelleen pari päivää siirrosta.  Ei malttaisi pysyä pois tuolta nyppimästä. Tosin - sitä juolavehnää (mitä lie) on tullut napsittua sen verta, että melkein toivoisi, että loppu näkyy jo. Mutta kuuden vuoden kokemuksella uskallan väittää, että ei se näy.

Kaikkein Tärkein.

Minun pieni MiNääääni pääsi torstaina kotiin (elossa) - ilman kipsiä ja ilman piikkejä.

Voiko äiti enempää toivoa? Ke-to yönä ei se äiti juurikaan montaa tuntia nukkunut, kun piteli pientä lapsukaistansa jalasta kiinni ja yritti rakastaa oikein kauhean paljon. Ihan varalta vain, jos ei enää ikinä saisi sitä jalkaa viereensä yöksi...  Humautukseen menijällä kun oli vähän flunssa (kestänyt jo pari viikkoa) ja kauhistutti kaikenmaailman maailman nopeimmat humauttelut. Yllättävän tosissaan ne otti äidin pelot sairaalassa ja keuhkot kuunneltiin tarkasti ja tilannetta funtsittiin ihan kunnolla. Siltikään itse kirurgi ei laittanut äidin etua lapsen edun edelle - edellinen kirurgi kun oli piikkejä asentaessaan miettinyt, että ne voitaisiin koettaa ottaa pois ihan pelkän esilääkityksen voimin. Tuo toinen kirurgi kuitenkin tyrmäsi ajatuksen, kun MiNäää alkoi kirkumaan, kun hän yritti kurkistaa näkyykö piikkien päät n. 1,5 metrin päästä. Hän ei aikonut alkaa pikkuista kiduttamaan... ;-D

 Nyt määräsi lääkäri vielä 2-3 viikon telomiskiellon. (iik?) Eli ei pääse vieläkään pikkumimmi ylämäkeen ( = liukumäki), saatikka kiipeilytelineeseen. Ramppiskalle ei ole edes ollut vailla.