Kaksi vuotta sitten oli äitini kylässä (kuten on nytkin). Hiljaa salassa häneltä kuuntelin lupaavan tuntoisia supistuksia koko päivän. Illalla sitten vähän ennen lähtöä tunnustin olotilat. Sairaalassa vähän varovaisesti kerroin, että vasta neljättä tullaan tekemään, mutta silti en tiedä ollaanko liika aikaisin liikenteessä. Supisteluja tuli silloin tällöin ja olivat täysin kestettäviä. (noi hei haloo - tietenkin ne on tuommoisia, kun tyyppi nappailee Arnicaa aina välillä) Tutkimus osoitti, että neljä senttiä enää ja pääsen tositoimiin. *Oho* kuvasi tuntemuksiani aika hyvin tuolla hetkellä. Saliin päästiin heti ja ehdittiin vielä tunti pelata miehen kanssa Yatsya. Toinen tunti oli sitten kai se synnytys. Silloin piti jo vähän enempi keskittyä supistukseen sen tullessa. Lopussa sain sellaisen kolmen sarjan ja tuon päätteksi totesin kätilölle puolileikillään, että näin jos jatkuu, niin saatan perua puheeni perus luomusynnytyssatsista. Mutta siinä ruvettiinkin sitten ponnistelemaan. Kesken ponnistusvaiheen vaihdettiin sitten kätilöä. Mutta tälle on hyvä selitys. Suoraan vuoroon tullut kätilö kun oli ollut minun kanssa pariin otteeseen puhelimessa ja hän oli tulossa meille sitten kotikäynnille. Ja hän oli maailman paras kätilö - hän tiesi jotkut taikanapit tuolla lähellä juunouta ja niitä kun painoi minun ponnistellessa, hävisi sellainen kauhea tunne kokonaan!? Eikö muut kätilöt oikeasti tiedä tuommoisesta, VAI EIKÖ NE VAIN HALUA SITÄ HELPOTUSTA SUODA??? *kokoaa adressia*

Ja niin kävi, että meidän perheemme hännänhuippu, pikkuinen tyttö syntyi. Hän oli suorastaan lumoava ihan heti ensihetkestänsä asti ja just se MiNää, jota olin odotellutkin. Me tunsimme toisemme jo jostain kaukaa ja tultiin hyvin toimeen. Höpsö vauva vain syntyi iltamyöhällä ja osastolla ei ollut enää lääkäriä kotiuttamassa. Joten jouduttiin yöksi perhehuoneeseen (eka kertaa muuten oltiin perhehuoneessa - kyseessä neljäs yhteinen lapsosemme). Aamulla, tuon ihanan kätilön hoitohenkilökunnalle kirjoittaman kirjeen ansiosta suureksi osaksi, saimme kuitenkin vauvamme lääkärin katsottavaksi ja vaikka kuinka etsivät, eivät löytäneet hänestä mitään vikaa. Pääsimme siis kotiin vähän reilu ½vrk synnytyksestä. Toki meille muistettiin useaan otteeseen kertoa, että kaikki kauhea ei kyllä näy näin varhain, vaan vasta kolmantena päivänä. (Tämän seikan kyllä sitten Mehiläisen lääkäri silloin kolmantena päivänä kumosi... Mutta tulipahan käytettyä pientä ihmisten ilmoilla. Onneksi ei saanut mitään älämölöpöpöä.) Voin kertoa, että suosittelen lämpöisesti siirtymään vastasyntyneen kanssa omaan kotiin, omaan sänkyyn ja oman perheen hellään hoitoon. Kokemus oli todellakin kaikista neljästä synnytyksestä ehdottomasti semmoisin *näin sen pitää mennäkin* tyylisin.

Tässä muutama kuva meidän isosta vauvasta. Hän on aika näppärä tyttö. Vielä jouluna Seraffiina piti asetella kyytiin kehtosidonnassa (kuten vastasyntyneet tietenkin liinaan laitetaan), mutta nyt Seraffiinakin on jo vähän isompi tyttö. Tämä sidonta on MiNään ihan omakeksimä ja näyttää todella näppärältä. Kokeilkaapas te, joilla on suunnilleen Seraffiinan ikäisiä vauvoja!

Ja tässä näette sidonnan vähän paremmin, tämä kun tehdään selkäpuolelle, että kantajalle jäisi paremmin tilaa touhuilla kaikenlaista tuossa etupuolella. Kuten vaikka mutustella rusinoita.

Tässä vielä vertauskuvallinen otos, jossa kaksivee heitetään maailmalle.